HIUKSEN JA IHON RAKENNE

                               HIUKSEN JA IHON RAKENNE

                                                                  Hiuksen synty ja kasvu.

• Hius syntyy hiusnystystä jatkuvan solujakautumisen seurauksena. (hiusnysty on hiustupen ytimessä sijaitseva kasvukeskus,josta hiuksen juuri saa ravintonsa ja josta hius kehittyy.)  Hiusnysty tuottaa myös koko ajan uutta solukkoa, joka työntää jakaantuvaa solukkoa ylöspäin hiussipuliin. Siellä solut litistyvät, menettävät tumansa ja muuttuvat pitkulaisiksi. Näin karva alkaa muodostua hiussipulissa. 

• Hius kasvaa hiustupesta, ja hiustuppeen kuuluu myös vähintään yksi talirauhanen. Hiussuonet ravitsevat hiuksen juurta ja sitä ympäröi valkoinen kupu. Hius kasvaa, kun hiuksen juuren kuvun solut jakautuvat.

•  Hius kasvaa kuukaudessa n. 1 - 1.25cm ja 15-30 vuoden iässä hiusten kasvu on nopeimmillaan. Naisten hiukset kasvavat nopeammin kuin miesten. Aktiivinen vaihe kestää kolmisen vuotta, joskus ehkä seitsemänkin. Tämän vaiheen aikana hiusjuuri syntyy ja hius kavaa. Seuraava vaihe kolmen viikon pituinen hidastumisvaihe, jolloin soluntuotanto hiustupessa loppuu väliaikaisesti, hiustuppi kutistuu ja hius irtoaa. Kolmentena vaiheena on kolme kuukautta kestävä lepovaihe, jonka aikana hius ei kasva enempää. Yksi hius pysyy päässä 4-8vuotta ja putoaa sitten pois uuden tieltä.

• Värinsä hiukset saavat päänahan sisällä olevista soluista, jotka tuottavat melaniinia.Hiusnystyn yläosassa on melanosyyttejä ja hiusten väriaine muodostuu niistä. Punainen, vaalea, ruskea ja musta ovat perusvärejä, punainen on näistä harvinaisin.

 

                                   Hiuksen rakenne ja rakenteen osien merkitys

• Hius on biologinen polymeeri (eli molekyyli) ja se koostuu 80% keratiiniproteiinista (keratiini on sarveisainetta), 10 - 15% vedestä ja 5-10% muista aineista, kuten pigmentti, mineraalit ja rasvat.

• Hiuksessa on kolme kerrosta: uloimpana käpymäinen pintakerros, sen sisällä paksu kuitukerros ja sisimpänä ydin, jota hiuksessa ei aina ole.

• Pigmenttisolut, jotka ovat kahdessa sisimmässä kerroksessa, antavat hiukselle värin.

• Pintakerros, joka koostuu limittäin toinen toistensa päällä olevista sarveissoluista. 

Sarveissolut ovat rengasmaisia ja kukin solu kiertää koko hiuksen, solut eivät siis ole suomu-/käpymäisiä.                                                                                                                                                                                                                                                                                                 Soluja on hiuksen jokaisessa kohdassa 7-11 päällekkäin.                                                                                                                                                                                                                                         Soluja yhdistää toisiinsa hyaliini niminen kittimäinen aine, joka pitää hiuksen koossa.                                                                                                                                                             Pintakerroksen solut ovat värittömiä ja läpikuultavia.                                                                                                                                                                                                                                        Terveen hyväkuntoisen hiuksen pintakerroksen solut ovat tiiviisti kiinni, jolloin hius kiiltää kauniisti. Mitä vanhemmaksi hius tulee ja mitä enemmän sitä mekaanisesti (harjaus/kampaaminen), fysikaalisesti(lämpö) tai kemiallisesti käsitellään, sitä enemmän pintakerroksen solut kuluvat/turpoavat ja hius menettää kiiltoaan.

• Kuitukerros, joka koostuu pitkistä kuitusoluista joita yhdistää toisiinsa hyaliini. Kuitukerros on hiuksen paksuin ja ominaisin osa; kuitukerroksen paksuus määrää hiusten paksuuden. Siinä olevat pigmentit taasen antavat hiuksille värin. Kestovärjäyksellä ja permanenteilla vaikutetaan kuitukerrokseen, jolloin saadaan aikaan pysyviä muutoksia hiuksen rakenteeseen/väriin.

• Ydin, joka koostuu muutamasta kuutiomaisen solun ryhmästä. Huomioitavaa ytimessä on se, että joissakin ohuissa hiuslaaduissa sitä ei ole lainkaan ja kampaajan näkökulmasta sillä ei ole mitään merkitystä hiusten laittoon/kuntoon.

                      Hiuksen laadullisia ja rakenteellisia ominaisuuksia

Hiuksia on miljardeja erilaisia, mutta ne voidaan kuitenkin jakaa kolmeen pääryhmään, jotka eroavat rakenteellisesti toisistaan. Nämä pääryhmät ovat:

1. Eurooppalainen(kaukasialainen), joka on poikkileikkaukseltaan soikea tai litteä
2. Afrikkalainen(afro), joka on hyvin kihara ja poikkileikkaukseltaan todella soikea
3. Aasialainen(asia), joka on pyöreä poikkileikkaukseltaan

Jokaisessa pääryhmässä on vielä omia alaluokkiaan(esim. aasialaisessa), jotka suuresti voivat erota toisistaan. Hiusten paksuuden, värin ja rakenteen määrittelevät geenit. Yleensä tummahiuksisilla on vähemmän hiuksia, kuin vaaleilla, mutta hiukset ovat paksumpia.

• Hiuksen rakenteelliset ominaisuudet ovat joustavuus, taipuisuus, venyvyys, kohoaminen, paksuus, kiilto ja sähköisyys. Nämä ominaisuudet ovat riippuvaisia toisistaan, mutta ne myös voimistuvat tai heikkenevät erilaisten tuotteiden ja käsittelyjen takia.

• Taipuisuus ja myös kihartuvuus ovat yksilöllisiä ominaisuuksia hiuksessa. Taipuvampi hius näyttää kuohkeammalta kuin taipumaton hius, joka vain soljuu toistensa lomassa.

• Hiuksen kiiltoon vaikuttaa sen kunto, sillä hiuksen kiiltoon vaikuttava suomukerroksen kiinteys on avonainen ja rosoinen silloin, jos hius on huonokuntoinen ja kuiva. Tällöin valon säteet eivät pääse heijastumaan tasaisesti hiuksen pinnasta.

• Sähköisyys on myös hiuksen ominaisuus ja hiuksen pinta on sähköiseltä varaukseltaan aina negatiivinen. Se vetää puoleensa vastakkaista, eli positiivista varausta olevia hiukkasia, kuten roskia ja likaa. Puhtaat ja kuivat hiukset ovat usein sähköiset ja "leijuvat" ja ne ovat vaikeasti muotoiltavat. Mitä huonokuntoisemmat hiukset ovat, sitä enemmän niissä on negatiivista varausta.

• Hiuksen laadullisia ominaisuuksia ovat läpimitta (ohut,paksu), pintarakenne (liukas,karhea), hiusrungon muoto (taipuisa, kihartuva, suora), hiusmassan määrä (runsas, vähäinen) ja hiusten pituus (lyhyt, puolipitkä, pitkä).

• Läpimitaltaan ohut yksittäinen hius tarvitsee tukea ja runsautta, mutta läpimitaltaan paksu yksittäinen hius taas kohoaa tyviosastaan voimakkaasti ja kampauksesta tulee helposti liian kohoava. Ohuille hiuksille suositellaan kampauksissa erilaisia ohennustekniikoita, joilla saadaan hiusmassasta kohoava. Apuna voidaan käyttää hiuksille mekaanista tukea antavavia kampaustuotteita. On tärkeää ettei ohenna liikaa, koska silloin hiumassan harveneminen ja silminnähtävää.

• Pintarakenteeltaan liukas hius on pinnaltaan sileä ja karkea hius on pinnaltaan karheampi. Liukkaan hiuksen suomukerros on sulkeutunut ja se on tiivis, ja tämän takia liukkaiden hiuksien kampaukseen tarvitaan kitkaa, jota saadaan erilaisilla muotoilutuotteilla aikaiseksi. 

• Karhean hiuksen suomut ovat enemmän auki, ja se näyttää usein pörröiseltä. Silikoniyhdisteitä sisältävät hiustuotteet siloittavat karhean hiuksen pintaa. Karhealle hiukselle vältetään veitsileikkauksta ja liiallista ohennusta, koska se saattaa saada hiuksen näyttämään entistä pörröisemmältä ja huonokuntoisemmalta.

• Taipuisa ja kihartuva hiuksen runko on parturikampaajalle helppo käsitellä esim. ohentamalla, jos asiakas haluaa taipuisuutta ja kuohkeutta kampaukseensa. Kiharille hiuksille on kehitelty suoristavia tuotteita, jotka estävät kosteuden imeytymistä hiukseen, ja tekevät sen pinnan liukkaaksi. 

• Suora hius laskeutuu tasaisesti taipumatta ja on omiaan passiivisen pintarakenteen leikkaus- ja kampauslinjoille. Pointcut-tekniikka, vuoleminen ja veitsileikkaus sopivat suoralle hiukselle hyvin. Suora hius myös heijastaa hyvin valoa pinnastaan, eli hiukset näyttävät usein kiiltäviltä ja terveiltä.

• Runsaalle hiusmassalle sopivat useat kampaus- ja leikkausmallit. Hiusmallin nopea uloskasvaminen vaikuttaa paksuissa hiuksissa nopeasti malliin, helppohoitoisuuteen ja hiusmassan kokoon. Runsashiuksisella asiakkaalla saattaa olla ongelmia hiuspohjan kanssa, sillä "ilmanvaihto" ei kulje paksujen hiusten lomassa. 

• Hiusmassaltaan vähäiset hiukset voivat olla ongelmalliset varsinkin silloin, kun ne kasvavat harvassa, sillä ne rasvoittuvat tavallista nopeammin, ja kampaukset litistyvät nopeasti ja myös hiuspohja voi tulla näkyviin helposti varsinkin pyörteiden kohdalla. Ohuiden hiusten leikkaukset tulee suunnitella huolellisesti ja kannattaa suosia kampaustuotteita, jotka muodostavat kalvon huksen pintaan, mikä saa hiukset tuntumaan ilmavimmilta. 

• Vaikka pituus ei varsinaisesti ole hiusten laadullinen ominaisuus, niin kuitenkin sillä on merkitystä kampauksien, leikkauksien ja hoitomenetelmien valitsemiseen. Hiuksen pituus voidaan määritellä siten, että lyhyet hiukset yltävät korkeintaan leuan linjaan, puolipitkät leuanlinjalta olkapäille ja pitkät hiukset olkapäiltä alemmas. 

                                     

                                                   Ihon tehtävät ja ihon rakenne

• Ihon ensisijaisena tehtävänä on suojata kehoa ulkoa tulevilta uhkatekijöiltä, joita ovat mm. haitallinen säteily, mikrobit ja  kemikaalit. Iho toimii myös vesieristeenä, joka estää liiallisen nesteenmenetyksen sekä veden osmoottisen imeytymisen kehoon, kun olemme veden kanssa kosketuksissa. Talirauhasten erittämä tali voitelee ihon notkeaksi ja vettä hylkiväksi.

• Iholla on muitakin tehtäviä, joista tärkein lienee lämmönsäätely. Kun ilma on kuuma, pintaverisuonet laajenevat, jolloin ihon lähelle virtaa mahdollisimman paljon verta, josta lämpöä pääsee haihtumaan. Kylmällä säällä pintaverisuonet puolestaan supistuvat, jotta veressä oleva lämpö ei pääse haihtumaan. Ihonalainen rasvakerros toimii eristeenä ja heikentää lämpötilan vaihteluja vakauttaen näin kehon lämpötilaa.

• Iho suojaa ihmistä myös tuntoaistin avulla. Ihossa olevat hermosyyt auttavat ihmistä tulkitsemaan kehon ulkopuolisia oloja tuntemalla lämmintä, kylmää, painetta ja kipua. Iholla syntyy myös ihmiselle elintärkeää D-vitamiinia auringonvalon vaikutuksesta.

• Iho koostuu kolmesta kerroksesta: epidermiksestä, dermiksestä ja subkutiksesta niin kuin kuvassa näkyy. Ihon rakenteeseen kuuluu myös hikirauhanen, talirauhanen ja karvankohottajalihas. 

• Epidermis eli orvaskesi on ihon päällimmäinen kerros. Se on kerrostunutta epiteelikudosta eikä sisällä veri- tai imusuonia. Epidermis uusiutuu alimman kerroksen solujen noustua pintaan ja hilseiltyä pois noin 3-4 viikon aikana. Keratinisoituminen tapahtuu epidermiksen neljässä kerroksessa, sillä solut ovat keratinosyyttejä. 

•  Sarveissolukerros on epidermiksen päällimmäinen osa. Se on sarveistunutta kudosta, joka koostuu kuolleista, jo keratinisoituneista sarveissoluista.

•  Jyväissolukerroksen solujen sisällä valmistuu keratohyaliinijyväsiä, jotka muuttuvat keratiiniksi. Muuttuneiden solujen tuma häviää ja solu sarveistuu marrasketeen eli sarveissolukerrokseen.

• Okasolukerroksen keratinosyytit ovat okasoluja. Niiden välillä on okamaisia desmosomeja, jotka liittävät solut toisiinsa. Kerroksessa sijaitsee myös Langerhansin soluja, jotka osallistuvat elimistön puolustusjärjestelmään.

• Tyvisolukerros on epidermiksen alin kerros. Se koostuu tumallisista, jakaantuvista tyvisoluista. Solun toinen osa nousee ylöspäin okasolukerrokseen muuttuen epäsäännölliseksi. Kerroksen melanosyyttisolut valmistavat pigmenttiä ja Merkelin solut välittävät tuntoaistimuksia. 

• Dermis eli verinahka on sidekudosta, joka koostuu kollageenista ja elastiinista.

•  Kollageeni on venyvää proteiinia, joka toimii ihon rakenneaineena ja antaa iholle mekaanista tukea.

 

• Elastiini on myös proteiini, joka antaa iholle joustavuutta. 

• Dermis sisältää veri- ja imusuonia sekä myös hermoja. 

• Ravintoaineet kulkeutuvat ihoon verisuonien kautta.

 

• Dermiksessä on karvan juuriosa, talirauhanen, hikirauhanen, hermojen päätteitä ja imusuonia. 

• Subkutis on rasvakudos, sen paksuus riippuu ihmisen rasvakudoksen määrästä. Se liittää ihon pintakerrokset alla oleviin kudoksiin, lihaksiin, rustoihin ja luihin sekä toimii rasvan varastointipaikkana elimistön energia-aineenvaihdunnalle. Hermokimput ja isot verisuonet haarautuvat subkutiksesta ihon päällimmäisen kerroksen hienompiin verisuoniin. 

• Hikirauhasia on pieniä ja suuria. Pieniä hikirauhasia on joka puolella kehoa, eniten kämmenissä, jalkapohjissa ja otsassa. Ne osallistuvat elimistön lämmönsäätelyyn erittämällä hikeä. Niiden toiminta liittyy myös hermostollisiin reaktioihin, kuten jännittämiseen. Ne sisältävät pääasiassa vettä, mutta myös natriumia ja kloridia sekä joitain kehon orgaanisia aineita. 

• Suuria hikirauhasia on eniten kehon alueilla, joissa karvoitusta on enemmän, sillä niiden eritystiehyet avautuvat karvatuppeen.

 

•  Rauhasten erite sisältää orgaanisia aineita, kuten valkuaisaineita, hiilihydraatteja, rasvoja ja ammoniakkia. 

• Hien erityksestä ei ole varsinaista haittaa hiuspohjalle tai hiuksille, kuitenkin runsas hikoilu voi vaikuttaa hiuspohjan ominaisuuksiin ja normaaliflooraan, koska orgaaninen aines on hyvä kasvualusta bakteereille. Hiuspohjan puhtaudesta huolehtiminen säännöllisesti ja oikeilla tuotteilla ehkäisee hikeä ja iho-ongelmia. 

• Talirauhanen sijaitsee karvankohottajalihaksen ja karvan välissä ja sen tiehyt avautuu karvatupen aukkoon. Eniten talirauhasia on kasvoissa, hiuksissa ja selässä. Talin eritys on voimakkainta murrosiässä. Sen eritys voi vaihdella ja häiriintyä, mikä aiheuttaa voimakasta ihon tai hiuspohjan rasvoittumista. 

• Karvankohottajalihas on kiinnittynyt alaosastaan juurituppeen ja yläosastaan tyvisolukerrokseen. Supistuessaan lihas nostaa karvan koholleen. Karvankohottajalihas vaikuttaa Talin erittymiseen niin, että supistuessaan se työntää talia ulos rauhasesta. Kevyenkin karvan koskettamisen aistii hyvin iholla karvan juurituppea ympäröivän hermopunoksen takia. 

                                         Hiuspohjan ihon hilseily

• Hilseellä tarkoitetaan yleensä kuolleiden ihosolujen irtoamista ihosta. Hilseilyä tapahtuu normaalistikin erityisesti päänahassa. Lisääntynyt hilseily johtuu monesti päänahan liiallisesta kuivumisesta mutta se voi olla myös jonkin muun ihotaudin oire. Hilse ei ole sairaus, vaan pikemminkin hiuspohjan ihon epätasapainotila. Kun hiuspohjassa muodostuu soluja normaalisti, pintakerros irtoaa pieninä osina eikä niitä juuri huomata, mutta jos hiuspohja jostain syystä kiihdyttää solutuotantoa, alkaa hilseily.

• Hilse on siis hiuspohjan kuollutta pintasolukkoa ja ihon eritteitä. Se itsessään ei ole vaarallista, mutta monien mielestä kiusallisista. Hilse ei myöskään ole kaljuuden syy vaan häiriön oire. Hilse on kudosten ponnistelua puhdistaa hiuspohja siihen kertyneistä kuona-aineista.

Oireet

• Lisääntynyt hilse huomataan yleensä, kun tummalla paidalla näkyy valkeaa hilsettä tai kun hiuksia harjatessa harjaan tarttuu runsaasti hilsettä. Joissakin tapauksissa hilseilyyn voi liittyä myös päänahan punoitusta ja kutinaa. Jos hilseilyä esiintyy muuallakin kuin päänahassa ja siihen liittyy muita iho-oireita, on kyseessä todennäköisesti jokin ihottuma, esimerkiksi taliköhnäihottuma.

Aiheuttaja

• Hilseily oireena voi johtua monista sairauksista kuten psoriasiksesta, atooppisesta ihottumasta, maitoruvesta tai taliköhnäihottumasta.

• Usein taustalla on ihon normaaliin kasvustoon kuuluvien sienten liikakasvusta.Pityrosporum furfur (aiemmin nimellä Pityrosporum ovale) kanta on normaalia suurempi hilseestä kärsivällä henkilöllä. Sienikannan kasvaessa iho ärtyy ja solujen muodostuminen nopeutuu huomattavasti. Stressi, vuodenaikojen vaihtelu, jne. eivät aiheuta hilsettä, mutta voivat pahentaa ongelmaa.

• Hilse ei tartu, joten voit lainata huoletta kampaa. Hilseen muodostuksella ei ole myöskään yhteyttä kaljuuntumiseen ja hiustenlähtöön. Shampoot, hoitoaineet tai vastaavat eivät myöskään aiheuta hilsettä. 

Diagnoosi

• Jos hilseeseen auttaa itsehoito, on kyseessä tavallinen hilse. Hilse voi myös paljastua sienen aiheuttamaksi, tällöin hius katkeaa kun sitä vetää. Tällöin sienilääkkeet auttavat tautiin. Lääkärissä voidaan epäilyttävissä tapauksissa ottaa myös sieniviljely. Hilseilyn taustalla olevat ihottumat ja ihotaudit diagnosoidaan lääkärissä yleensä kliinisen kuvan perusteella.

Hoito

• Itsehoitona lievissä tapauksissa riittää usein hiuspohjan harjaaminen ja normaalia useammin tapahtuva pesu tavallisella shampoolla. Liian vahvoja shampoita on kuitenkin vältettävä ja shampoo kannattaakin laimentaa vedellä, jos päänahka on herkkä. Hiusten huolellinen huuhtominen pesun jälkeen on tärkeää. Vaikeammissa tapauksissa voidaan hoitona käyttää seleenisulfidia, salisyylihappoa, kivihiilitervaa tai polyvidonijodia sisältäviä lääkeshampoita. Sienen aiheuttamaan hilseilyyn taas voi kokeilla myös ketokonatsolia sisältävää shampoota, kuten reseptittäkin saatavaa Nizoral-shampoota.

• Tulehtunutta päänahan ihoa voidaan joskus hoitaa tilapäisesti myös hydrokortisonipitoisella liuoksella. Tällöin on kuitenkin ensin varmistettava, että kyseessä ei ole sienen aiheuttama tauti. Hoito ei välttämättä tehoa kerralla ja se joudutaankin usein uusimaan oireiden pahetessa tai ehkäisymielessä.

• Jos hilseilyn taustalla on jokin ihosairaus (esim. psoriasis) kohdistetaan hoito siihen.

Seuranta

• Itsehoidon tehoa kannattaa seurata, koska jos itsehoito ei ohjeiden mukaisesta käytöstä huolimatta auta on syytä hakeutua lääkäriin. Lääkäriin tulee mennä myös, jos hilseily on runsasta ja siihen liittyy muitakin iho-oireita.

 

Epidermis